Tuplajäät Oy toimii voimassa olevien Aluehallintoviraston määräysten mukaisesti ja seuraamme aktiivisesti mahdollisia uusia viranomaisohjeistuksia. Ohjeistusten ja määräysten muokkaamme omaa toimintaamme näiden mukaisiksi.
Itä-Suomen Avin tiedote 30.12.2021:
Tuplajäiden jäähallit ajalla 31.12.2021-13.1.2022
Saako halleissa harjoitella ja pelata?
✓ Vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta on sallittua.
✓ Aikuisten harrastustoimintaa halleissa määräysten mukaisesti ei saada järjestää. Aikuisten harrastamisen vuorot ovat halleissamme peruttu halliyhtiön toimesta rajoitusten ajalta.
Saako lasten ja nuorten harjoituksia/otteluita tulla seuraamaan?
✓ Katsomotilat ovat suljettuina rajoitusten ajan.
✓ Rajoituksissa ohjeistetaan välttämään ylimääräistä oleskelua julkisissa tiloissa. Pyydämme vanhempia huomioimaan tämän ja välttämään oleskelua halleilla.
Tartunnanriskin ehkäiseminen asiakas- ja yleisötiloissa
✓ Lasten ja nuorten harrastustoimintaa järjestävät seurat vastaavat oman toiminnan ohjeistamisesta ja organisoinnista rajoitusten ajan.
✓ Halliyhtiö edellyttää kaikilta yli 12-vuotiailta maskin käyttämistä hallin yleisissä tiloissa liikuttaessa (ei koske pukukoppia/harjoittelua)
✓ Halliyhtiö edellyttää turvavälien pitämistä hallin yleisissä tiloissa.
✓ Halliyhtiö edellyttää huolehtimaan käsihygieniasta, käsidesifiontipisteet sijaitsevat hallin sisääntulon yhteydessä.
✓ Pukukopeissa on pyrittävä pitämään myös turvavälit. Halliyhtiö pyrkii mahdollisuuksien mukaan antamaan lisää koppeja ryhmien käyttöön. Seurojen on myös varauduttava tarvittaessa organisoimaan toimintaansa niin että toimintaa kopeissa joudutaan porrastamaan.
Tule vain terveenä hallille ja toimitaan yhdessä vastuullisesti!
Lisätietoa ohjeeseen liittyen:
Antti Reinikainen, toimitusjohtaja Tuplajäät Oy
antti.reinikainen@kalpa.fi